maanantai 30. heinäkuuta 2018

Viimehetken järjestelyt

Eilen, sunnuntaina, koitti se hetki, kun pääsin hakemaan marsumme uuteen kotiinsa. 😊 Tätä on odotettu ja suunniteltu jo tovi! Viime viikko kului siis viimehetken järjestelyjen ja valmisteluiden parissa.

Suurin työ oli saada häkki valmiiksi. Olen siis rakentanut itse suuren kaksikerroksisen häkin taikakuutioista. Olen sitä suunnitellut kauan ja suunnitelmat jalostuivat ajan kanssa varsin paljon. Kasasin häkin, ja pohjalaatikotkin sain juuri ja juuri ajoissa tehtyä ja asetettua häkkiin paikoilleen. Varmistin häkin turvallisuuden ”vauva”-marsuille laittamalla taikakuutiopaloja (gridejä) limittäin, jotta pienet eivät pääse seinämien aukkojen läpi. Olen varsin tyytyväinen lopputulokseen..!

Laitan tarkemman postauksen häkistä myöhemmin

Toinen tärkeä asia asumuksen lisäksi oli tietenkin ruokapuoli. Nyt on hankittu suuri määrä heinää, mikä on tärkein osa marsun ruokinnassa, eli n. 80% ruokavaliosta. Hankin hyvälaatuista pellettiä (vehnätöntä ja soijatonta), joka on tarkoitettu alle viisikuisille marsuille. Tuoreita kasviksia hain myös. Muutakin järsittävää järjestin häkkiin esim. oksien muodossa. Ja hernehiutaleita on satunnaiseksi herkuksi hankittuna myös.

Tässä heinää hetkeksi 😊

Piilojen ja petien suhteen tämän hetkinen sää on asettanut omat haasteensa. Yritin miettiä sellaisia piiloja, jotka eivät olisi liian kuumia näillä helteillä. Päädyin erilaisiin tunneli-tyyppisiin ratkaisuihin. Facebookin marsuryhmän keskusteluista sain myös idean pikkuisten olon helpottamiseksi kuumalla kelillä. Laitoin fleece-pehmusteen sisään kylmäpusseja ja asetin ne niin, että marsut voivat esim. makoilla niiden päällä halutessaan viilennystä.

Häkissä on nyt molemmissa kerroksissa oma ”keittiö”-laatikko erillisellä kuivikemateriaalilla ja muualla häkissä on pohjana feece-pohjukkeet. Kun sisustus oli valmiina, täytin ja ripustin vesipullot, laitoin pellettiä ruokakuppeihin ja laitoin runsaasti heinää molempiin keittiöihin rouskutettavaksi.

Sitten olikin aika hakea tytöt (kolme pientä siskoa 💝💝💝) kotiin ja antaa heidän tutustua rauhassa uuteen häkkiinsä ja tottua uuteen ympäristöönsä.

Vasemmalta: Helinä, Hulda ja Hilla

Seuraavaan kertaan..!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti